Ensimmäinen yö luolassa sujui kohtuullisesti, vaikka heräsinkin jo kello viisi. Join rauhassa kahvia ja selailin vieraskirjaa; oli kiehtovaa lukea merkintöjä vuodesta 2023 lähtien ja huomata, että täällä on ollut vieraita ympäri vuoden – jopa tammikuussa. Söin maustamatonta jugurttia, jonka maku oli jotenkin outo. Miksi siihen lisätään sokeria, ihmettelin.

Päätin lähteä kiertämään kaupunkia. Kuljeskelin sinne tänne, harhailin ympäriinsä ja uppouduin vanhojen katujen tunnelmaan. Astuin muutamaan kirkkoon ja eksyin vahingossa taidemuseoon, jossa oli Chagallin ja Picasson töitä – eikä kassalla ollut ketään. Ehdin kiertää koko näyttelyn, kunnes nuori mies tuli ilmoittamaan, ettei museo itse asiassa ollut auki. Hieman hymyillen ja monta kokemusta rikkaampana palasin luolaan ja keitin itselleni kahvit.

Taiteen tekeminen tuntui tänään erityisen haastavalta. Maisema on täynnä rakennuksia ristiin rastiin, hassusti limittäin vinksin vonksin, ja perspektiivit ovat haastavia – vaikka kuinka yrittäisi rajata näkymän pieneksi, silti silmä ja mieli eksyvät. 

Lähetin vuokraisännälle viestin: vessan valo ei toimi ja vuodesohvaa en saa auki. Hän lupasi tulla tarkastamaan asian kello 14.30. Hän on eläkkeellä oleva arkkitehti ja oli oikein ystävällinen.

Iltapäivällä lähdin etsimään kauppaa, josta saisi hedelmiä – ja löysin sekä pienen myymälän että hedelmätorin. Lounasta söin lähellä olevassa Osteriassa; paikallinen papuriisikeitto ei ehkä ollut makunautinto, mutta kuuma ja mielenkiintoinen sopassa uivine leipäpaloineen. Paikan isäntä, eläke-iän jo aikaa ylittänyt herrasmies, oli saanut koko vanhan “ukkokaartin” töihin ravintolaansa. Täytyy ihailla italialaisten toimeliaisuutta.

Päivä kului ulkoillessa – valon lapsena päätin olla mahdollisimman paljon ulkona ennen pimeän tuloa. Vierailin useammassa kirkossa, ja päivän (sekä mahdollisesti koko reissun) teemaksi muodostui neitsyt ja lapsi, heidän ilmeensä ja tulkintansa. Luolaan palattuani laitoin musiikit soimaan ja aloin tehdä ”sottaasipohjia” teoksille.